9.5.2013

Tassukarvat

Trimmipäivä ja siivouspäivä on hyvä sovittaa yhteen, rikkaharjalla ei kuitenkaan saa kaikkia karvoja lattioilta pyörimästä (ja pennun suusta). Olimme N:n kanssa sopineet pitävämme siivouspäivän helluntain kunniaksi, joten aloitin aamusta jo Setin tassukarvojen trimmaamisen. Tarkoituksena on saada kynnet vähän näkyville ja vähentää tassujen mukana tulevaa hiekkaa. Anturoiden väliin jätän kuitenkin jonkun verran karvaa, ettei sinne pääse kiviä tai muuta terävää. Kun aamurutiinit oli hoidettu ja koiratkin olivat saaneet riehua keskenään, oli aika siirtää Nefer eristykseen karsinaansa ja N menikin viihdyttämään pentua sinne. Itse otin Setin käsittelyyn.


Ostimme siis eilen tassukarvasakset, valmistajana Dogman.


Lähtötilanne.


Valmista. Sakset olivat hyvät käytössä, tarpeeksi jämäkät eivätkä mitkään rimpulat. Pyöristetyt kärjet varmistivat, ettei tökkää kipeästi anturaan. Paksuimpaa karvakohtaa ei olisi halunnut leikata, joten pienissä erissä tuli erittäin hyvää jälkeä. Tai no, ainakin itse olen tyytyväinen kotitrimmitaitoihini. Homma tulee hoidettua, vaikka jälki nyt ei kovin hääppöistä ole. Tärkeintä nyt kuitenkin oli, että koira saa enemmän pitoa anturoilla liukkaaseen lattiaan kun karvat tuntuvat hidastavan vauhtia.


Palkaksi hyvästä trimmikestävyydestä sai eilen ostetun naudan mahalla täytetyn luun. Olisi tuo halunnut Neferille tarkoitetun lahjaksi saadun puristeluunkin, mutta yritetään ainakin erottaa noiden nameja vähän. Nefer onneksi nukkuu vielä, eikä ollenkaan ole tietoinen, että kohta on kynsien leikkuun aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti