Tuhat katselua saatiin tänään rikki, ihmetyttää kyllä, että noinko paljon. Jo blogin alkuvaiheessa katselin, että kahdelta tuntemattomalta sivulta tämäkin blogi linkkautuu kävijöille. Katselukertoja yllättäen on eniten Suomesta, seuraavana rakas itänaapuri Venäjä. Loput ovat kirjava valikoima Saksasta Malesiaan. Tämän takia tuli tarve lisätä pieni info englanniksi, toivottavasti edes kuvat ovat helpottaneet ulkomaalaisia käyjiä.
Kävin perjantain kunniaksi Neferin kanssa N:n harjoittelupaikalla. Vietimmekin siellä työpäivän viimeisen puoli tuntia piristäen harjoitteluporukkaa. Nefer otti lunkisti ja kävi tutustumassa ihmisiin, kovin kauas en sitä kuitenkaan päästänyt kun edellisestä pissasta alkoi olla reipas kolme tuntia. Vierähtikin sinne neljännen tunnin puolelle kun teki pissat - ulos onneksi.
Alkoi olla myös väsynyt pentu kun oli nukkunut viimeksi kunnon tirsat kahdeksasta yhteentoista. Aamulla unien jälkeen vietettiinkin tunti ulkona, koska ei meinannut suostua tekemään ulos pissoja. Teki ne lopulta ja sitten tunnin päästä sisälle toiset. Ilmeisesti oli taas helpottanut vain oloaan hetkeksi, koska en usko, että se määrä pissaa erittyy tunnissa kun ei ole syönyt tai juonut sinä aikana.
Voi rakas, kasvaisit jo aikuiseksi. Askel sitä kohti otettiinkin jo, ensimmäinen rokotus on maanantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti