Pakosti alkaa miettiä, että mikä noista on puhtaasti omaa syytä ja mikä vain hallittua kaaosta. Olisin voinut leikityttää Neferiä päivällä enemmän, jolloin se olisi nukkunut yöllä. Olisin voinut viedä sen yksinään ulos. Ei sille tietenkään enää mitään voi, tänään oli tällainen aamu.
Toisin sanoen maltan tuskin odottaa, että kesäloma alkaa puolentoista viikon päästä. Saan pidettyä Neferin rytmiä yllä ja tehtyä asioita sen tahtiin. Kesäopintoja pitäisi myös tehdä, mutta ne ovat onneksi etäopintojaksoja. Suurimman osan aikaa Neferin kanssa menee noilta osin hyvin, mutta pienet takaiskut vähän harmittavat varsinkin kun on pitkän aikaa mennyt hyvin. Samalla yrittää hokea itselleen, että pentu täyttää vasta 13 viikkoa huomenna, Seti oli täysin arvaamaton noiden pissailujensa kanssa kun ajat saattoivat vaihdella 1-4 tuntiin. Mieluummin kyllä näin.
Se siitäs sisäsiisteydestä, vaihdetaan käyttäytymiseen. Neferillä on tuntunut nyt vasta alkavan mörköikä, säikkyy asioita ulkona, vaikka ennen on ihan lunkisti pyyhältänyt menemään kaikesta välittämättä. Aloitti varomalla ruohonleikkuria, käytiin katsomassa leikkuria lähempää niin ei se ollutkaan niin kamala. Seuraavana säikkyi pihalla ollutta jätesäkkiä. Ei sekään ollut loppujen lopuksi ihmeellinen. Uusimpana oli ulkona viemäriritilän varominen, koska sinne tippui kiviä ja ne kolisivat. Kaikkien "pelottavien" asioiden kohdalla olemme pysähtyneet ja palkanneet Neferin kun on mennyt tutkimaan ja rauhoittunut. Vähän se Setin kohdalta tuttu varovaisuus alkaa näkyä, mutta toivotaan tämän olevan ohimenevä vaihe.
Muuten menee hyvin, pureskelua on vähentänyt ja nyt tuntuu enemmän hankaavan hampaita ja ikeniä käteen, jos kädestä yrittää napata. Ilmeisesti ikenet alkavat jo kutista merkkinä tulevasta hampaiden vaihdosta. Pitäisi myös aloittaa paikka-käskyn harjoittaminen, tekee elämästä hieman helpompaa. Piti vain odottaa, että pahin touhotus on ohi ja kotona ei ole enää niin mielenkiintoista.
Maalla ja maailman paras pissanurtsi |
Samoin maailman paras laidunnusnurtsi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti