Tänään olikin vauhdikas päivä ja saatiin vuorokausi rikki pennusta nauttimisesta. Meillä on tänään riehuttu, nukuttu, syöty, juostu ulkona ja vielä kerran nukuttu. Ilmeisesti alkaa pentukin jo tottua, että tämä on koti ja täällä voi rauhoittua vetämään sikeitä.
Pääsimme myös käymään kaupassa ja se olikin pisin reissu, mikä ollaan kävelemällä tehty pennun kanssa. Nefer tosin kävi vain ensin pissalla nurmella, meni sitten N:n takin sisään matkustamaan kaupan pihaan asti ja jäivät sitten koirat ja N pihalle kun kävin käyttämässä lähikaupan -10% -alennuslappusen. Suunnattiin kotiin, Nefer N:n takin sisällä ja yritettiin vielä kotipihassa, jos tuo tekisi ison hädän ulos. Eipä siitä tullut lasta tai paskaa, joten mentiin sisälle heittämään pizzat uuniin.
Olikohan se tämän lenkin jälkeen kun Seti ärähti Neferille. Välissä taisi olla possu, Setin lempilelu, ja turhan innokas pentu. Seti saikin pienen palautuksen siinä ja käskyn mennä parvekkeelle vähäksi aikaa jäähtymään. Nefer ryntäsi koppaan hetkeksi katselemaan tilannetta, mutta kipitteli sieltä hetken kuluttua ihmisten seuraan. Ei jäänyt traumoja tms, hyvä palautuminen pennulla.
Iltalenkki sujui taas odotuksia paremmin, Nefer olisi voinut tallustella vierellä vaikka koko lenkin. Pääsi kuitenkin nauttimaan lämmöstä N:n takin sisälle, koska sää ei nyt mitenkään hellinyt tihkusateella ja tuulella. Iso hätä antaa vieläkin odottaa itseään, eiköhän se sieltä jossain välissä tule. Nefer tyhjensi myös ensimmäisen kerran ruokakipponsa kokonaan tuon lenkin jälkeen, eli ihan hyvää liikuntaakin tuli sen kannalta. Oli ollut vähän huonolla syönnillä (ainakin allekirjoittaneen mielestä kun on tottunut näkemään koiran vetävän kitusiinsa 500 g ruokaa).
Nefer onkin nyt nukkunut puolet ajasta lattialla/Setin makuupaikalla tai sitten vieressäni sohvalla. Pyytää sohvalle, jos on kylmä tai muuten vähän semmoinen mammahakuinen ohjus. Toisin sanoen on perskärpäsenä joka paikassa mukana. Lauman perään selkeästi ja hyväkin niin. Vaikka on suht itsenäinen pentu niin haluaa myös läheisyyttä. No sitähän riittää.
Järkkärillä kuvia huomenna! Ainakin Ilmatieteenlaitos on luvannut auringonpaistetta. Jos tämä talokin jo lämpeäisi, täällä katkaistaan lämmöt heti kun lämpötila ulkona menee plussalle. Hohhoijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti