Täällä leikittiin viimein ensimmäinen yhteinen leikki. Seti makasi lattialla ja Nefer kävi ensin näykkimässä takajalkojen tassukarvoja. Sai siitä potkuja päähän. Seuraavaksi Nefer suunnisti Setin päätä kohti ja alkoi vastavuoroinen tassuilla päin näköä läppäily. Haistelua puolin ja toisin, molemmat näyttivät innostuneilta. Seuraavaksi Seti pitikin jo kiinni solmuköydestä ja Nefer veti sitä. Seti kuitenkin päätti, että nyt on aika vetäytyä takavasemmalle ja siirtyikin lelun kanssa sohvalle.
Nefer pyöri sitten aikansa sohvan alla kun ei sohvalle yletä hyppäämään. Sieltä löytyikin ihana köysipallo.
Seti kävi tarkastamassa tilanteen köyden kanssa, että meniks nää lelut nyt ihan oikein.
Ikää 8 viikkoa! Päivän paino oli 2166 g.
//Haha, juuri tulleen tiedon mukaan Seti on rallannut ympäri kämppää ja yrittänyt saada Neferiä pois sohvan alta. Samalla Nefer on innostanut itseään ja Setiä näykkimällä poitsua sohvan alta ja tullut sitten ihmettelemään, että mihin se hävisi.
Olipa kiva löytää lisää sisaruksia! Teidän blogi on tosi mielenkiintoinen, joten jatkossakin tullaan kyllä seuraamaan sitä tarkasti kuin porkkanat :)
VastaaPoistaOn kyllä kiva että pystyy näinkin tiiviisti sitten seurailemaan sisaruksien kasvua ja touhuja. :) Täälläkin seurataan teidän blogia!
PoistaMysi-sisko lähettää terkut! Löydettiin Sirpan blogilistan kautta tänne!
VastaaPoistaJes! Neferiltä riehuterkkuja ja seuraillaan teidänkin blogia! :)
PoistaTeille on haaste! http://vilmaneiti.blogspot.fi/2013/04/11.html
VastaaPoistaKiitos! Itse ei pysty varmaan ketään haastamaan kun olet jo haastanut ne, jotka sopisi haastekuvaukseen. :D
Poista