Nefer taisi muutaman kerran yöllä vinkua, mutta rauhoittui kun laittoi käden sen ulottuville ja siirtyi itse lähemmäksi, jotta rauhallinen hengitys kuuluisi. Nukuttiin sitten noin kolmeen asti, kunnes heräsin siihen, että Nefer oksensi. Puin sitten nopsasti vaatteet päälle ja lähdettiin pihalla käymään. Tuli ekat pissat ulos! Jes! Sisäsiisteyskoulutus pääsi vauhtiin. Sisällä sai sitten vähän nameja ja rustoa. Isompi hätä tuli sisälle, mutta taas paperille. Sen jälkeen paineltiin takaisin nukkumaan. Hetki piti taas pitää ääntä, mutta sitten nukahdettiin. Saattoi herättää muutaman kerran joskus viiden ja kuuden välillä. Kuuden jälkeen herättiinkin sitten ja N lähti käyttämään Neferiä pissalla. Itse lähdin Setin kanssa pidemmälle lenkille. Aamupalan jälkeen lähdin viemään N:ää koululle ja Nefer oli mukana. Mukavasti meni sekin automatka, Nefer mönki kyllä pehmustetusta jalkatilasta penkille. No, siihen asettui ja köröteltiin kotia.
Nyt on sitten aamuriehua ollut, Seti on haastanut kerran Neferiä leikkimään, mutta ujo tapasi. Sen jälkeen Nefer on yrittänyt keskustella Setin kanssa, mutta Seti katsoo hölmistyneenä ensin pentua ja sitten minua. Taas nukutaan ja katsotaan, mikä on meininki kunhan heräillään. Todella harmaalta näyttää tämäkin päivä, saa nähdä millaisia kuvia tulee tällä valolla. No, yritetään.
Pakko kyllä vielä mainita, että Luna oli ihan mainio kun mentiin nukkumaan. Asettui meidän jalkopäähän sängyssä ja vaani pentua, ettei varmasti se peto karkaa häkistä ja käy kaikkien päälle. Lily uskaltaa lähestyä kun pentu nukkuu. Antaa niille omaa aikaa, parasta silleen tulee. Ei ainakaan Lunalla ole hirveän kauan kestänyt, että käy puskemassa uutta perheenjäsentä.
//Muoks. Pari kuvaa räiskäisty tälleen aamusta kännykkäkameralla kiireessä. Söpöyttä sitäkin enemmän.
Rakkauspakkaukset |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti