27.10.2013

8 kk

Paino: 7,5 kg
Säkä: 38 cm

Pienellä menkkapepulla on nyt paino pysynyt ihan mukavasti samoissa määrissä. Malttaminen on myös kasvanut ja kasvaa hiljalleen, joten Nefer on oppinut vähän lisää temppuja peruskoulutuksen ohella. Kynsien leikkaaminen sujuu myös paremmin kun malttaa pysyä paikoillaan. Jotenkin ilmeisesti nuo juoksut ovat vaikuttaneet mielialaan kun Nefer tuntuu herkkiksemmältä kuin ennen juoksuja. Nyt se jää kieltämisen jäljiltä vähän luimistelemaan ja yrittää mielistellä paljon enemmän. Myös pusuja on satanut sekä syliin hyppäämisien määrä kasvanut. Onneksi juoksut tuntuvat olevan loppusuoralla, katsellaan sitten, että tuleeko valeraskaus.

Nyt voi myös viimeistään sanoa, että Setikin on hyväksynyt Neferin täydellisesti laumaan ja hakeutuu itsekin Neferin seuraan jopa nukkumaan. Aikaisemmin oli pientä hajurakoa muulloin kuin leikkiessä, mutta nyt nukutaan vierekkäin, odotetaan yhdessä ruokia, leikitään vetoleikkejä nätisti ja älämöivät yhdessä kuin mikäkin vanha pari.

On ne sitten ihania. Sekä koirat että kissat, vaikka Lilyllä ja Lunalla ei ole noin lämpimiä välejä.

Ps. Uudet Dogman-sakset olivat oikein hyvät. Kerrankin myös tuo kissojen ja pienten koirien versio oli jämäkkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti