26.4.2013

Millaisia elukoita täällä asuu

Haluaisin valottaa tarkemmin sitä, että millaisia nelijalkaisia meillä (todellisuudessa) asuu. Aloitetaan nuorimmasta.


Nefer. Shetlanninriiviökoira. Ei kun siis lammaskoira. Lempiniminä Riiviö ja Riehu-Irmeli. Pirpanaksi myös häntä haukutaan. On sitä on myös sanottu shetlanninlammaskissaksi. Lempipuremiskohteita ovat lelut, lahkeet, kädet, pissapaperit ja luut. Ilkitöiksi täällä on katsottu muutama pissaaminen ja kakkaaminen keittiöön Setin ruoka-alustalle (?!) ja kakkiminen kissapuun juurelle. Ilmeisesti tällä haluttiin osoittaa haiseva vastalause kun itse ei päässytkään kiipeämään puuhun.


Herkkupeppu, Peppu-Stina, Sepsutin ja apina. Myös Sepsuliisa ja sen variaatiot kuuluvat yleiseen nimittelyyn. Olemme todenneet, että Setillä on aivojen tilalla joko herne tai kaksi aivosolua. Kun Setin päätä taputtaa, hankaavat nämä kaksi aivosolua yhteen ja koira saa mielihyvää. Herne taas on vieraiden läsnäollessa ja ulkona käydessä. Erityisesti Seti rakastaa N:n isää sekä omaa isääni. Isäni kanssa Seti pääsee aina ulos riehumaan ja juoksemaan kepin perässä. N:n isä suo Setille paljon huomiota ja ajoittain Seti saakin putsata korvat.


Pönttö, Bönthöö, Lunttu, Luna. Tämä kaveri aloittaa huutorallinsa silloin kun ollaan menossa nukkumaan ja kiusaa eri koiria sillä, että asettuu näkyville ja ulottuville, mutta antaa tassusta lähestyttäessä. Luna ei pidäkään hirveämmin hellyyksistä ja harjauksista, koska neiti on katu-uskottava kulmien kuningatar. Niinkin uskottava, että neiti on pudonnut parvekkeelta päälleen. Ehkä muutama palikka meni paikoilleen.

Lilde, Panderoosa, Prinsessa, Pikku Kisu, Lily. Vaikka Lily on laumamme vanhin, on se silti pienin kaveri. Lily vaatii ajoittain katkarapuja ja päivittäin tuoreesti lypsettyä vettä. Toisin sanoen vessan oven takaa kuuluu sydäntä särkevä kissan mouruaminen, jos Hänen Korkeutensa ei pääse mukaan juomaan. Iltaisin taas alkaa Lunan metsästys, jolloin molemmat kissat päästävät erinäisiä "kurrrrr!"-äännähdyksiä ja sitten rallataan ympäri kämppää.

Toisin sanoen ulkonäkö pettää taas. Nefer on herättänyt meidät vaihteeksi viideltä nälkäkujelluksellaan ja nukkuu tyytyväisenä nyt itse. Tai nukkuu ja nukkuu, heräsi natustamaan sohvatyynyä ja iskin sen suuhun tilalle lelun. Vähän hämmentynyt pikku koira oli tämän toimituksen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Ihana karvakööri siellä! :) Paavokin on kunnostautunut kello viiden huudoissa. Toivotaan, että se pikkuhuljaa siirtäisi sisäistä kelloaan edes tunnilla eteenpäin. On kuulemma elämänsä viimeviikot herännyt joka aamu viideltä, kun kasvattaja on noussut - tiedetään siis, ketä kiittää näistä kukonlaulun aikaan tapahtuvista kiljahduksista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin! Kiitti vaa, Sirpa. :D Yritetään yleensä olla huomaamatta siinä kello viisi, mutta kun kello lähestyy kuutta ja neiti on ulvonut 10 minuutin välein niin saattaa naapurit olla kohta helisemässä. Eiköhän ne kääpiöt totu meidän muidenkin rytmiin. :)

      Meidän eläintarha kiittää kauniisti ja toivottaa myöhäisempiä heräämisiä. :)

      Poista