Saimme Kun koira tuli kotiin -blogista haasteen, jossa olisi tarkoitus käydä kesä läpi seitsemällä kuvalla.
Tietysti pitää aloittaa ihan siitä, että lauma sai uuden jäsenen. Nefer sulahti joukkoon kuin vanha tekijä, mutta alkuun Setillä oli hieman sulattelemista. "Mami, voitko viedä sen pois?"
Juhannukseen mennessä olivat kuitenkin ylimmät ystävät ja hienoinen läheisyydenkaipuu iskee molemmille. Silloin on hyvä hakea turvaa kaverista. Tällaisia reporankoja oli juhannuksena koko päivän ulkoilun jälkeen.
Juhannustaikoja ei tarvinnut tällä kertaa tehdä, kun oma puolisko totesi haluavansa olla tämän puolisko lopun elämää.
"Mulla kauas menolippu on~" naukui Luna, tietämättä kuitenkin, että joutuu omaan koppaan matkailun ajaksi.
Kaveruksia alkoi löytyä myös muista eläinlajeista. Lily otti Neferin paremmin vastaan kuin Luna. Nykyään nuo jopa leikkivät, kunnes Lily kyllästyy tai Nefer menee liian pitkälle. Silloin on hyvä viheltää peli poikki.
Maalla vietettiin paljon aikaa ja vasta leikattu nurtsi on paras nurtsi.
Kesään kuului myös Setin kastrointi, jonka seurauksena oli komplikaatio. Kaksi leikkausta takana ja koira voi hyvin. Hoitaja tosin totesi tikkejä poistaessaan, että "onks tää tyttö".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti