1.8.2013

Kulmurivaihtoa

Aikaisemmin Neferin hampaita tutkiessa huomasi, että alakulmahampaat heiluvat. Tänään tarkastellessa purukalustoa löytyi kaikista neljästä kulmahampaasta pysyvien hampaiden alut, mutta maitokulmurit eivät olleet vielä lähteneet mihinkään. Mökiltä ei pysty oikein tällä varoitusajalla lähtemään eläinlääkäriin hampaiden poistoon, joten taitaa olla luukuuri tulossa.

Miten muut kääpiöt? Pitääkö turvautua eläinlääkäriin vai ovatko lähteneet itse? Puruluita tuo on nakertanut ihan ennätystahtiin, harmi vain, että kaikki ribsit sun muut menivät muiden ruokiin. Olisi kait siitä lampaasta vähän joutanut Neferillekin.

2 kommenttia:

  1. Mysillä on pysyvät alakulmurit tulossa ihan kohta ikenestä läpi. Näkyvät sellaisina nystyinä ikenen alla. Maitokulmurit heiluvat ja näyttävät siltä kuin olisivat alkaneet työntyä ulospäin pysyvien hampaiden tieltä. Yläkulmureissa ei ole tapahtunut vielä mitään.

    Meidän vanhemmalla sheltillä yläkulmurit olivat tiukemmassa ja suussa vielä siinä vaiheessa, kun pysyvä kulmuri oli kasvanut puoliväliin maitokulmuria. Ne kuitenkin irtosivat itse lopulta siinä vaiheessa, kun päätin, että seuraavana aamuna soitan ajan kulmurien poistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että nuo perinteiset uhkailu, lahjonta ja kiristys toimivat hampaidenkin suhteen. :D Pitänee vain odottaa ja tosiaan antaa hampaille touhuttavaa.

      Poista