18.8.2013

Kipupisteitä

Setin hienosti alkanut parantuminen otti roimasti takapakkia eilen. Iltapissitykselle lähtiessä huomasin tarkistaessa, että kivespussi oli vähän täyttynyt - näytti kuin leikkausta ei olisi suoritettu. Pieni turvotus nyt kuuluu asiaan, joten jätin asian sikseen ja päätimme seurailla tarkemmin tilannetta. Myöhemmin tilannetta tarkastellessa pussi oli paisunut nyrkin kokoiseksi. Tässä vaiheessa alkoi huoli hiipiä ja lähti soitto päivystävälle.

Päivystävä eläinlääkäri oli vähän happamana kun ilmeisesti turhaan olisimme kuitenkin tulleet. No, eipä tarvinnut eläinlääkärin kuin kurkuta hännän alle niin kuului hiljainen "oho". Tunnusteli, kuunteli sydänäänet ja mittasi vielä kuumeen. 39,5 astetta. Ell päätti jo siinä vaiheessa, että huomiseen ei odotella kipulääkkeiden kanssa vaan on heti leikattava, koska pussiin saattoi vuotaa verta. Setiltä otettiin ensin verikoe ja asetettiin sitten kanyyli tippaa varten. Koira jäi tiputukseen kipulääkkeineen ja antibiootteineen kun meidät päästettiin odottamaan kotiin.

Kahden aikaan lähdimme hakemaan Setiä ja hetken odottelun jälkeen pääsimme kuuntelemaan diagnoosia ja toimenpiteitä. Hieman otteita potilaskertomuksesta:

... havaitaan että kivespussit ovat erittäin täynnä nestettä, lähes kymmenkertaiset normaaleihin kivespusseihin verrattuna... 
... sydänäänet normaalit... 
... oli paras nukutuksessa avata pussit... 
... poistaa pussit... kalvot vuosivat, lisäksi kudoksessa oli runsaasti kudosvälinestettä... 
... ligatuurat eivät vaikuttaneet vuotavan... 
... varoiksi ligatoitiin vasen stummpi uudestaan...

Saimme vahvistuksen siis, että kastraatiossa ei oltu tehty virheitä vaan nuo olivat jostain syystä ruvenneet keräämään nestettä. Veriarvot ja sydänäänet olivat ok. Samat hoito-ohjeet saimme, mutta tällä kertaa lisäohjeen suihkutella haavaa lämpimällä vedellä, lisäksi puhdistaa se laimennetulla puhdistusaineella. Kuitenkin haavalappu neuvottiin ottamaan vasta ylihuomenna pois. Kai sitten aloitamme puhdistustoimenpiteet silloin. Kotiin saimme antibiootin ja tulehduskipulääkkeen, lisäksi reseptin vahvempaan kipulääkkeeseen, mikäli on tarpeen. Viideltä tulikin tarve sille kun se kuuluisa "rakon ja suolen sulkijalihakset eivät aina heti narkoosin jälkeen toimi normaalisti ja eläimelle saattaa sattua vahinkoja" sattui kohdalle. Yritimme käydä ulkona, mutta ei siitä tullut mitään kun koiraan sattui niin paljon (naapureille tiedoksi, en kiduta koiraani, vaikka se kuulosti siltä). Sainkin kaahata apteekkiin hakemaan lääkkeen. Annetaan se varmaan jossain vaiheessa, että kerkeää vaikuttaa ennen iltapissiä.

Paranethan pian?

6 kommenttia:

  1. Voihan Setiä :/ Eipä ole käynyt mielessäkään, että kastraatiostakin voi seurata komplikaatioita, kun se on kuitenkin nartun sterilointiin verrattuna niin iisi juttu. Pikaista paranemista Setille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kyllä otin selvää, että voi tulla turvotusta komplikaationa, mutta tuo nyt meni ihan överiksi. :/ Tällä hetkellä tuntuu, että molempien kissojen steriloinnit ovat olleet helkkarin helppo juttu tuohon verrattuna (ja paljon halvempia myös...).

      Rapsuttelulla, lääkkeillä ja unella luulisi paranevan. :) Kiitos!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Seti kiittää kun mami rapsuttelee toivotukset!

      Poista
  3. Paranemisrapsutuksia Setille!

    VastaaPoista