2.2.2014

Viikonlopulta

 Tehtiin hyvää ruokaa...

Tonnikalapihvi, suppilovahverokastike ja keitettyjä vihanneksia
 Tehtiin myös ensi viikolle aamusämpylät, yhdet uhrataan vielä tänään iltapalaksi. Lisäksi tekaisin munavoin, oon aika vaimomateriaalia!

Juustoleipäset
Luna ilmeilee yleensä mielenkiintoisesti ennen kuin mennään nukkumaan. Osittain tähän saattaa olla syynä se, että annamme Multicatit ja lohiöljyn ennen kuin vetäydytään makkariin.

"Uskallaki antaa lisää niitä."
Kissat vetelivät aamulla kitusiinsa yhden broilerin rintafileen ja kaksi keltuaista. Molempia nukutti iltapäivään asti kunnes piti saada iltaruoka. Puolet annoinkin siitä Lilylle ja loput jääkaappiin. Tyytyväinen tyttö lähti takaisin köllöttelemään syötyään itsensä täyteen.

Huomioikaa "tukistustupsu"!

Neferillä on ollut rankkaa kun on satanut uutta lunta. Siinä pitää kahlata koko lenkin ajan, parhaimmillaan aurata tietä suu auki. Ihmetystä on aiheuttanut myös kinokset, joihin aurataan lunta. Ne on pitänyt kaivaa ja levitellä miten sattuu.



Setin mielestä talvin rankin puoli on se, että joutuu hetkeksi sulattelemaan lumipaakkuja pesuhuoneen puolelle. Sieltä tullaan sitten niin teatraalisesti jurnuttaen ulos ja heittäydytään maahan.

"Rapsuta."
Rapsutuksien kesken tilaisuutta tulee häiritsemään pikkumustis.


Ja sitten taas mennään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti