Neferin peseminen tuntui Setin jälkeen melkein taivaalliselta. Turkki kostui heti kun sille vähän näytti suihkua, shampoon ja hoitoaineen laittaminen oli helppoa kun koira ei pahemmin yrittänyt karata. Se muuntautui kyllä minivinttikoiraksi kun kyyristeli vähän. Turkinkuivaaja oli kyllä Neferin mielestä itse saatana. Sitä piti yrittää tappaa ja sitten juosta karkuun. Kumpaakaan ei päässyt tekemään, joten alistui kohtaloonsa ja tunki tiukasti syliin ja kainaloon.
Vaikka koirien pesupäivästä puhuin, niin Lily kaipasi myös pesua varsinkin parafiiniöljyn jälkeen. Lilyllä tuntui siis taas olevan vähän ummetusta, joten sai siihen hieman helpotusta. Olikin laatikkokäynnin jälkeen paljon pirteämpi, mutta peppukarvat kaipasivat suihkuun. Lilyn peseminen tuntui koirien jälkeen ihan naurettavan helpolta, kuivaaminen taas suoritettiin pyyhekuivauksena sylissä. Käyttäytyi kyllä hienosti, vaikka sitä ei aiemmin ole montaa kertaa pesty. Sanottakoon vielä, että pesulinjastolla Lily muistutti siamialaista rottaa.
N kävi ottamassa maastoutuneesta kissasta kuvan |
Nyt on siis hyvin pehmoisia ja hyväntuoksuisia eläimiä tässä talossa. Lunaa en edes viitsinyt yrittää, koska sen kynsiä ei ole hetkeen leikattu, eikä se tarvitse pesua muutenkaan.
Uusi raakaruokaresepti kissoille tuli testattua tänään. Eilen metsästeltiin tarvikkeita siihen, mutta kun kaikkia ei löytynyt niin loput hankinnat tehtiin tänään. Resepti on siis yhden kissalan sivulta.
Tarvitaan...
1 kg broilerin jauhelihaa
500 g jauhettua broilerin siipeä
500 g broilerin sisäelinseosta
300 g broilerin sydäntä
2 tl psylliumia
2 dl vettä
2 munankeltuaista
Meillä seokseen meni kyllä 200 ylimääräistä grammaa sydäntä, mutta tokkopa tuo ketään haittaa. Ensimmäisenä laitettiin psyllium turpoamaan veteen ja sillä aikaa sekoitettiin lihat. Broiskun sydämet olivat aika isoja, joten vedettiin ne hieman pienempään muotoon sauvasekoittimella. Tämän jälkeen eroteltiin kananmunasta keltuainen ja iskettiin psylliumgeelin sekaan. Lopulta psyllium-munaseos lisättiin lihojen joukkoon ja sekoitettiin koko komeus.
Kissoille lähdin maistattamaan uutta ateriaa sormenpäästä. Lilyllä oli muutenkin jo nälkä, joten upposi ihan kuumille kiville. Luna haistoi, mutta ei pahemmin maistanut kun oli aamulla vetäissyt kaksinkertaisen annoksen kivipiiraa. Kerkesin jo hetken riemuita siitä, että Lily söi kunnes huomasin ensimmäisen puklukasan. Vähän matkan päässä oli toinen, siinä seassa oli kyllä karvapallo, joten sai huokaista helpotuksesta siinä suhteessa, että ruoka ei sopisi. Myöhemmin Lily kävi uudelleen syömässä ja ainakaan mitään ei ole tullut samaa tietä ylös. Saimme siis yli 2,5 kg ruokaa kissoille ja ainakin toinen niistä syö sitä. Lunalle pitää kyllä vielä maistattaa uudelleen kun on nälkäisempi.
Olin aikaisemmin jo googlaillut raakaruokintaa kissoille ja törmännyt samaan reseptiin, mutta niissä neuvottiin sekoittamaan joukkoon kaikki vitamiinit. Itse en oikein perustanut tästä, koska varsinkin E-vitamiinin hävikki korostuu pakastettaessa. Muutenkin kissat saavat Multicatit ja lohiöljyä, joten en kokenut tätä puolta tarpeelliseksi. Lily saa kyllä vielä lisäksi sinkkiä, minkä antaminen alkaa olla kohtalaisen hankalaa. Ollaan kokeiltu ihan pienittyinä pillerimurusina, ei meinaa mennä alas. Seuraavaksi jauhettiin ja sekoitettiin veteen. No, sen se osasi vaahdottaa ja pyyhkiä kaikkialle muualle. Nyt tungin pillerimurut juustopaloihin ja Lilyn suuhun. Heti meni paremmin. Katsoo sitten, miten puhdas sinkki menee alas kun Pii-Pet ei tunnu olevan hyvää.
Ei sulla olis vinkata mitään hyvää kissojen raakaruokintasivustoa? Miten monia erilaisia lihoja täytyy antaa, mitä lisukkeita jne? Pitäis nuo omat siirtää raa'alle, mutta toisen huonojen hampaiden ja toisen nirsouden takia en oo saanut vielä aikaan.
VastaaPoistaOlen lähinnä lukenut blogeja, Pikkupedot on mielestäni yksi parhaimmista kun kirjoittaja on laskenut todella hyvin ravintoarvoja ja taulukoinut esim. eri ruokien ravintoarvot. http://pikkupeto.blogspot.fi/2012/12/kissan-luonnonmukainen-ruokinta.html Tällä tekstillä pääsee hyvin alkuun, sivuun on linkattu raakaruokintaan liittyvät kirjoitukset erikseen. :) Mutta olen googletellut esim. cat raw food diet, josta olen löytänyt aikalailla samat infot kuin suomalaisilta sivuilta. Myös http://purrfectinglife.blogspot.fi/ tarjoaa aika hyvät selitykset kissan raakaravinnosta, vaikka on vielä aika lapsen kengissä. Facebookiin perustettiin hetki sitten Kissan luonnonmukainen ruokinta -ryhmä, kannattaa liittyä ja kysellä sieltäkin.
PoistaMutta aika yksinkertaistettuna kissalle kannattaa syöttää lähinnä vähärasvaista lihaa, eli broileria ja kalkkunaa sisäelimineen. Possua ei kannata antaa niin usein huonon rasvahappokoostumuksen takia. Nautaan en ota kantaa kun sitä ei meidän kissoille syötetä, koska se oksennettiin heti ulos. Kalaa taas normaalin nyrkkisäännön mukaan eli 1-2 kertaa viikossa. Kananmunasta vieläkin kiistellään, että kannattaako antaa myös valkuainen, mutta itse olen antanut vaan keltuaista kerran tai pari viikossa ruoan seassa.
Lisinä lohiöljy tai joku muu omega kolmosia sisältävä öljy, Multicat ja riippuen luun syöttämisesti niin kalkkilisä. Multicatin kalkki-fosforisuhde ei ole kunnollinen, joten itse korjaan tätä sekoittamalla luujauhetta kissojen ruuan sekaan kun toinen noista ei syö pahemmin edes jauhettuna luita. Lähinnä kannattaa muistaa kalkin ohella D- ja E-vitamiinin saanti, A-vitamiinikaan kyllä ei ole pahaksi, jos kissat eivät maksaa syö. Meillä psyllium toimii kuitulähteenä.
Lily tuntuu myös olevan vähän huonohampainen tai sitten vaan laiskahko syömään sitkeämpiä lihoja, joten annetaan tuon tekstissä mainitun reseptin ruokaa. Siihen kuitenkin tulee puoli kiloa jauhettua siipeä (edes vähän sitä kalkkia, jos siivissä nyt sitä pahemmin on...) ja muutenkin koostumus on geelimäinen pienten sattumien kanssa, joten ainakin Lily syö sitä mielellään. :) Annetaan siis kerran päivässä tuota reseptiruokaa ja toisella ruokakerralla sitten broileria joko ihan lihana - rintafilettä, koipireisilihoja, tms. - tai sydämenä/kivipiirana.
Suosittelen kokeilemaan! Itse pelkäsin, että nämä nirsoilisivat itsensä hengiltä, mutta ruoka maistuu paremmin kuin teollisen muonan ajoilla. Vaikka Lilyn turkkiongelmat eivät ole vieläkään talttuneet kokonaan niin ainakin tiedän itse, että mitä kissat pistävät suuhunsa ja pystyn siihen paremmin vaikuttamaan.
En oo muistanut kiittää sinua tästä kattavasta vastauksesta - miljoonat kiitokset! :) Täytyy nyt vielä tutkia asiaa, ja lukea nuo sinun linkit tarkasti. Kyllä meilläkin siirrytään myös kissoilla raakaan, ei kai se voi sen suurempaa rakettitiedettä olla kuin koirillakaan
VastaaPoistaBloggerin mobiiliversio ei halua olla yhteistyössä.. Mutta siis voi olla että tuun vielä sulta kyselemään selvennystä, mutta eiköhän näillä pääse hyvään alkuun! :)
PoistaIhan vapaasti voi kysellä ja toivottavasti osaan vastata! :) Noilla ohjeilla pääsee hyvin kyllä alkuun, kyllä kissa useimmiten tunnistaa (vaikka siirtymäaikaa olisi se pari kuukautta) vähän parempilaatuisen ruoan.
Poista