15.10.2013

Juoksupöksy

Maanantaiaamu sai hämmentyneen käänteen aamulenkin aikana ja sen jälkeen. Tarkoitushan oli, että lenkin jälkeen pakkaamme loput tavarat, siivoamme vähän kotia ja lähdemme ajamaan mökille. Seti kuitenkin käyttäytyi vähän rauhattomasti ja oli koko ajan Neferin pepulla, vähän yritti kuivaharjoitellakin. Tässä vaiheessa alkoi viimeistään herätyskellot soida ja neitokaiselle tehtiin tarkistus. Kyllähän ne juoksut olivat alkaneet. Ei kun ostamaan juoksupöksyt.


Pöksyjä ei tietenkään pystynyt sovittamaan nyt, joten pääsin vain mallailemaan niitä parkkipaikalla ennen ostopäätöstä. Vähän nuo tuntuvat alhaalta pienehköiltä ja ympäriltä taas liian isoilta. No, pysyvätpähän joka tapauksessa jalassa, eikä Neferiäkään haittaa, että sillä on päällään jotain ylimääräistä.



Lemmikkikaupan myyjä katsoi hiukan hassusti kun kyseli, että onko keskikokoinen sheltti (... mikä on keskikokoinen sheltti...) ja neuvoi siinä samalla hämmentyneelle omistajalle, että miten pöksyt laitetaan koiralle. Sai hieman selittää, että mulle se on ensimmäinen narttu, ettei ihan idiootin leimaa jäänyt otsaan. Vähän yllätyksenä nuo juoksut silti alkoivat kun olin jotenkin onnellisesti tuudittautunut siihen vuoden ikään. Olihan tuo vähän jo merkkaillut ("Varmaan jäi vielä rakkoon tavaraa kun oli kiire pupeltamaan nurmee") ja ollut vähän turhan kiinnostunut hajuista. No, eipä mitään, saa vain katsella sitten sterkkauksen ajankohtaa tarkemmin.


Mökille kuitenkin päästiin aikataulussa jäljessä, mutta oli sen arvoista. Näissä maisemissa on kiva lämmitellä saunaa.



Luna pääsi vielä yöllä esittelemään kiipeilytaitojaan. Sen lempipaikka mökillä on joko sängyn alla tai tuon palkin päällä.

2 kommenttia:

  1. Voi, Neferistä on tullut iso tyttö! Mä myös olen tuudittautunut siihen, ettei juoksuja varmasti odotella vielä ennen ensi vuotta, kun Mysi on vielä niin kakara. Mitään viitteitä juoksusta ei olekaan vielä ollut. Lisäksi oon arvellut, että Mysi saattaisi juosta vasta Nanan jälkeen, kun talossa on kuitenkin vanhempi narttu. Nanan juoksu puolestaan pitäisi tulla vasta ensi vuoden puolella, mutta saa nähdä, vaikuttaako juoksuväliin nyt tämä toinen talouteen tupsahtanut narttukoira... Jännä nähdä, kuinka lopulta juoksujen kanssa käy, kun tämä on vain tällaista arvuuttelua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Neferkin ihan kakara ja silti iso tyttö, ainakin biologian puolesta. :D Ja onhan noi asiat vähän arvuuttelua, mieluummin olisin sen juoksun vuoden ikään ottanut, pääsisi vähän helpommalla ja vähemmillä juoksuilla ennen sterkkausta. :P Onneksi Setiin on tuo kastrointi vaikuttanut hyvin, ei se ole pahemmin Neferistä kiinnostunut.

      Poista