31.8.2013

Meidän tuurilla

... tulen kipeäksi ulkoilusta.
... maalla pamahtaa sähköt.

Nelisen tuntia kesti tuo viimeisin, päivällinen syötiin söpösti kynttilän valossa ja ruuat oli tehty puuhellalla. Onneksi viltin alla sentään on lämmintä ja saunakin uskallettiin laittaa päälle.

Päivällä kuitenkin oli kivaa ainakin koirien mielestä. Seti sai olla kunnolla vapaana ulkona ja vielä ilman tötteröä. Voi toisen onnea. Pääsee maanantaina vielä hierottavaksi, toivottavasti jumit saadaan auki siinä.








28.8.2013

Onnea arvontaan

The Zoolandia osallistuu Tassunjälkiä sydämessä -blogin arvontaan, jossa voi voittaa Lemmikkini-riipuksen. Toivotaan jokaiselle osallistujalle onnea tulevaan arvontaan.

Linkki arvontaan!

27.8.2013

Puolivuotias

Pieni shetlantilaisemme on puolivuotiaana 7,5 kg painava ja säkä hipoo 36,5 senttiä. Ruokahalu on ollut kohdillaan ja nyt näyttää taas keräävän painoa, joten ruokaa vähennetään. Josko kohta päästäisiin siihen seitsemänkiloisen koirulin ravintomäärään, eli 175 grammaa päivässä. Nyt saa 200 grammaa vielä.





Synttärivastaanotto järjestettiin koululla ja nyt sankari on ihan poikki. Vähän meinasi vierastaa ensimmäisiä paikalle sattuneita kavereita, lopulta ei jaksanut olla moksiskaan ja touhotti ympäri toimistoa. Eikä pieni väsynyt poseeraaminen sille sallittakoon.

25.8.2013

"Nainen on aina ailahtelevainen"

Aamulenkillä tuli pohdittua Setille uutta hihnaa, kun tuosta nykyisestä alkaa olla ompeleet rispaantuneet ja niiden korjailu vaatisi vähän tehokkaamman ompelukoneen tai liikaa hermoja. Muutenkin se näyttää suhteellisen kulahtaneelta, joten tietenkin tekee mieli hakea sille heti uusi. Ensin toki pitää käydä keskustelu, että tarvitseeko uutta hihnaa ja millainen se olisi. Minun mielestä tietenkin tarvitsee. Hihna saisi olla samaa materiaalia kuin edellinenkin. Väriltään tällä kertaa musta.

Illemmalla selailin nettikaupasta hihnoja ja törmäsin yhteen, josta en päässyt yli. Se toisen kriteerin vastaiseksi, mutta sen olisi parempi olla hyvä, koska se maksoi yhtä paljon kuin Setin aikaisemmat hihnat ja pannat yhteensä.

Kuva haettu Googlen kuvahaulla.

Hunterin Round & Soft. Arvioita selatessa osui silmiin lause "Not broken, frayed or knotted after 2 years use". Liitokset on ommeltu, eikä sisällä mitään niitattuja osia, jotka ponnahtavat nätisti pois kun koira vähän vetäisee. Tehty hirven nahasta, joten luulisi, että kestää paremmin kuin lehmästä tehty (ja on luonnonmukaisempaakin!). Toivottavasti on hyvä käyttää myös talvella. Nyt se sopii ainakin myös materiaaliltaan pantaan, joka on myös nahkaa. Tilasin myös vähän tarvikkeita pimeneviä iltoja varten. Katsellaan niitä sitten kunhan tavarat saapuvat joskus.

Keksin myös Setille edes hieman aktivointia kun kaivelin lelulaatikkoa siivouksen yhteydessä. Setin rakkain lelu löytyi jonkinmoisen karanteeniajan jälkeen. Kyseessähän on röhkivä possu, joka takavarikoitiin liiallisen röhköttelyn seurauksena, koska röhköttely tapahtui öisin. Seti oli hieman onnessaan saadessaan röhköttää karsinassaan possua. Lily tuli seuraamaan tilannetta kun Seti oli jo vähän rauhoittunut ja tulos on tässä:

Ja toipilaan paikka on...?

Nefer puolestaan sai tyhjän aktivointipallon pyöriteltäväksi ja muovisen luun natustettavaksi. Hyvin se on nyt aktivoitunut päivällä, että malttaa yöllä nukkua. Sisäsiisteys kun meinasi vähän ottaa takapakkia tylsien öiden seurauksena. Painotetaan nyt päiväaktivointia, että illalla nukuttaisi. Vähän jännittää jo valmiiksi, että miten asettuu huomisesta alkaen kun itse olen harjoittelussa. N yrittää siirtää ulkoilurytmejä työystävällisemmiksi, jotta pikkuneiti opettelisi pidättämään päivän ja pääsee sitten heti lenkille kun tullaan takaisin kotiin.


23.8.2013

Turhautumista ja kyllästymistä

Mä olen jo ihan terve, ota tötterö pois?
Jäniksen korvan ensimaistelu. Ilme kertoo tarpeeksi.

Tikkien poisto varattu ensi viikon perjantaiksi. Haava näyttää ainakin tällä hetkellä hyvältä. Kipulääkkeet jätimme Setin ruokavaliosta jo (3-5 päivää piti antaa, annoimme 4) ja antibioottia pitää jatkaa vielä keskiviikkoon.

Molemmilla koirilla alkaa keräytyä turhan paljon energiaa. Neferin saa kätevästi väsytettyä piipahtamalla koirapuistossa, jolloin se juoksee puistoa ympäri päättömästi vartin. On ihan valmis menemään kotiin sen jälkeen. Mutta miten aktivoit potilasta, jota ei saa aktivoida, ja tötterö haittaa ihan kaikkea. Onneksi tuo rauhoittuu hyvin helposti tuonne karsinaansa ja on onnessaan kun saa illalla juustomakupalat. Ei kyllä kerrottu Setille, että niihin on tungettu sisään lääkkeet. Toivottavasti se ei itsekään asiaa huomaa.

22.8.2013

Valoa tunnelin päässä

Tärkein ensin: Seti osoittaa jo hyvin toipumisen merkkejä. Kaksi ensimmäistä päivää sunnuntain leikkauksen jälkeen olivat tuskaa, jonka aiheutti haavalappu. Tiistaina haavalapun sai ottaa pois, mutta sen ottamisesta Seti teki vähän turhan vaikeaa. Sitä sai kiskoa muutamassa eri asennossa ja lopulta paljastui miksi: se oli osittain laitettu kastrointihaavan päälle (???), joten sitä osaa ei saanut irti sekä irronneista kohdista iho punoitti. Odotellaan siis, että suihkuttelujen ja putsausten ansiosta teipin liimaus vähän pettäisi ja loputkin saataisiin pois.

Tikit ilmeisesti kutisevat, koska Seti olisi nuohoamassa niitä puolet ajasta. Saikin hieman hangattua niitä kaulurilla, mutta on jo kielloista uskonut, ettei sinne alapään lähelle mennä. Tikkien poistoon varmaan pitäisi ruveta varailemaan aikaa, koska ei tiedä miten kiire tuolla eläinlääkärillä on. Saati sitten miten ne meinaavat saada nuo tikit veks kun Seti ei yksinkertaisesti suostu selälleen/kyljelleen ja pistää takamuksensa tiukasti maahan kun pitäisi jotain tehdä haavan lähistöllä (toimituksen huomio, pudistaminenkin on erittäin haastavaa ja puhdistusainetta vielä suihkautetaan).

Ruoka ja vesi maistuu, suoli toimii ja Seti olisi jo ihan menossa mukana. Vielä pitää kuitenkin ensi viikko ottaa rauhallisesti. Seti tuntuu kyllä laihtuneen tässä hiukan, pitänee lisätä rasvaa sen ruokaan myöhemmin. Nyt on kuitenkin ihan hyvä, että ruoka uppoaa enemmän kuin mielellään niin lääkkeiden antaminen ei ole tuottanut hankaluuksia. Kauluri kuitenkin tekee kamalasti hallaa turkille, joten tänään pitäisi selvitellä tuo alue ja selästäkin saada irtokarvat pois, varmasti kutittavat nekin.

Vähän harmittaa, että tuo komplikaatio tuli tähän väliin, koska aluksi tarkoituksella aikaistin harjoittelun alkamista maanantaihin. Silloin Setiltä olisi ollut kauluri jo veks ja oltaisiin palattu normaaliin elämään. Onneksi N on kuitenkin vielä ensi viikon sitten kotona vahtimassa, eikä tuo lukujärjestyskään sillä näyttänyt niin kauhean täydeltä.

18.8.2013

Kipupisteitä

Setin hienosti alkanut parantuminen otti roimasti takapakkia eilen. Iltapissitykselle lähtiessä huomasin tarkistaessa, että kivespussi oli vähän täyttynyt - näytti kuin leikkausta ei olisi suoritettu. Pieni turvotus nyt kuuluu asiaan, joten jätin asian sikseen ja päätimme seurailla tarkemmin tilannetta. Myöhemmin tilannetta tarkastellessa pussi oli paisunut nyrkin kokoiseksi. Tässä vaiheessa alkoi huoli hiipiä ja lähti soitto päivystävälle.

Päivystävä eläinlääkäri oli vähän happamana kun ilmeisesti turhaan olisimme kuitenkin tulleet. No, eipä tarvinnut eläinlääkärin kuin kurkuta hännän alle niin kuului hiljainen "oho". Tunnusteli, kuunteli sydänäänet ja mittasi vielä kuumeen. 39,5 astetta. Ell päätti jo siinä vaiheessa, että huomiseen ei odotella kipulääkkeiden kanssa vaan on heti leikattava, koska pussiin saattoi vuotaa verta. Setiltä otettiin ensin verikoe ja asetettiin sitten kanyyli tippaa varten. Koira jäi tiputukseen kipulääkkeineen ja antibiootteineen kun meidät päästettiin odottamaan kotiin.

Kahden aikaan lähdimme hakemaan Setiä ja hetken odottelun jälkeen pääsimme kuuntelemaan diagnoosia ja toimenpiteitä. Hieman otteita potilaskertomuksesta:

... havaitaan että kivespussit ovat erittäin täynnä nestettä, lähes kymmenkertaiset normaaleihin kivespusseihin verrattuna... 
... sydänäänet normaalit... 
... oli paras nukutuksessa avata pussit... 
... poistaa pussit... kalvot vuosivat, lisäksi kudoksessa oli runsaasti kudosvälinestettä... 
... ligatuurat eivät vaikuttaneet vuotavan... 
... varoiksi ligatoitiin vasen stummpi uudestaan...

Saimme vahvistuksen siis, että kastraatiossa ei oltu tehty virheitä vaan nuo olivat jostain syystä ruvenneet keräämään nestettä. Veriarvot ja sydänäänet olivat ok. Samat hoito-ohjeet saimme, mutta tällä kertaa lisäohjeen suihkutella haavaa lämpimällä vedellä, lisäksi puhdistaa se laimennetulla puhdistusaineella. Kuitenkin haavalappu neuvottiin ottamaan vasta ylihuomenna pois. Kai sitten aloitamme puhdistustoimenpiteet silloin. Kotiin saimme antibiootin ja tulehduskipulääkkeen, lisäksi reseptin vahvempaan kipulääkkeeseen, mikäli on tarpeen. Viideltä tulikin tarve sille kun se kuuluisa "rakon ja suolen sulkijalihakset eivät aina heti narkoosin jälkeen toimi normaalisti ja eläimelle saattaa sattua vahinkoja" sattui kohdalle. Yritimme käydä ulkona, mutta ei siitä tullut mitään kun koiraan sattui niin paljon (naapureille tiedoksi, en kiduta koiraani, vaikka se kuulosti siltä). Sainkin kaahata apteekkiin hakemaan lääkkeen. Annetaan se varmaan jossain vaiheessa, että kerkeää vaikuttaa ennen iltapissiä.

Paranethan pian?

15.8.2013

Hammasklinikka ja sairastupa á la S&N

Seti alkaa jo olla normaali itsensä, ilmeisesti haava ja kasvavat karvat kutisevat niin se saa aikaan outoja pakkoliikkeitä nivusten suuntaan. Muuten tuo on maannut pedillään Neferin entisessä karsinassa (eteisessä, portit makkariin&olkkariin kiinni), juonut välillä, syönyt vaihtelevasti ja ulkoillut kolmesti päivässä. Hoito-ohjeessa sanottiin, että ulkoilua sateella tulisi välttää, mutta miten taas vältät kun koko päivän sataa. Eilen iski vielä ripuli, ilmeisesti anestesian ja muiden lääkkeiden sivuvaikutuksia, nyt tuntuu menneen jo ohi. Eilen vielä sain syöttää kädestä vähän kerrallaan kun Seti ei pystynyt kumartumaan ruokakupille, tänään onnistui syömään jo ihan itse. Nälkä sillä olikin, tuntui jäävän vielä kaipaamaan lisää sapuskaa. Rauhallisesti tuo on malttanut olla, lenkillä kiinnostaisi tötteröstä huolimatta toiset koirat ja ihmiset. Seti saa hoitaa lautasantennin virkaa siis käytännössä koko ajan, koska olisi heti haavassa kiinni, jos tötterön ottaa pois. Ruoka-ajalla tötterö lähtee veks ja jos nenä lähtee yhtään muuhun kuin kupin suuntaan niin tulee tiukka "syö"-komento.

Hammaslääkäröin eilen sen verran, että nappasin pihtien kanssa viimeisen maitohampaan pois. N sai pitää Neferiä paikoillaan ja palkata. Nätisti lähtikin pienen rimpuilun jälkeen ja heti operaation ollessa ohi oli iloinen ja leikkisä koira. Onneksi se hammas oli niin irti, ettei tarvinnut eläinlääkäriin lähteä taas. Toivottavasti seuraavat käynnit olisivat vasta Neferin yksivuotisrokotus ja ensimmäisen juoksun jälkeen sterilointi.

Nefer on ollut nyt vähän turhan aktiivinen ja herätellyt meitä pitkin yötä. Tottui mökillä, että voi hypätä aamuyöllä salaa meidän sänkyyn. Viime yö taidettiin saada nukkua rauhassa, koska sitä edellisenä läimäistiin vain ovi kiinni kun haluttiin nukkua rauhassa. Nyt voi taas pitää ovea auki ja koirilla on näköyhteys. No, toisaalta jos Nefer ei herätä, niin kissat kyllä hoitavat asian. Ensin Luna kaataa esimerkiksi roskiksen tai tiputtaa jotain. Lilykin osaa herättää, viime yönä se huusi portin toisella puolella, koska ei voinut hypätä sen yli kun Seti makasi portissa kiinni. Onneksi ollaan lomalla vielä jonkin aikaa niin saa totuttaa itsensä ja eläimet normaaliin rytmiin.

13.8.2013

Two stones lighter


24 kiloa collieta. Nyt kahta pallia kevyempi. Eläinlääkärissä kyllä luvattiin, ettei kerrota kenellekään ja varsinkaan Setille, että mitä leikkauspöydälle jäi. Nyt on itku ja parku, toivottavasti rauhoittuu iltaan mennessä. Tötterön kanssa liikkuminen ei oikein suju, katsoo pitääkö hakea sellainen puhallettava rengas jostain eläinkaupasta.

9.8.2013

Uhkailu, kiristys ja lahjonta

Eilen kerkesin jo hätähousuna napata kuvat Neferin yläkulmureista ja lähettää kasvattajalle. Iltaruoaksi meni isohko rusto ja menimme nukkumaan. Nyt aamulla katselin Neferin ruokapaikkaa ja ensin pelästyin, että joltain eläimeltä olisi lohjennut kynsi tms, mutta lähemmin asiaa tarkastellessa paljastui, että kyseinen kudospala oli Neferin yläkulmuri. Vielä siis yksi maitohammas muistuttaa pentuajasta.

Tämä istuu vielä kiinni
Lähtenyt kaveri
Voisi tuo viimeinenkin lähteä itsekseen. Ilmeisesti jo pelästyi tuo lähtenyt kaveri uhkailulla, että päästään eläinlääkärille. No, sinne ollaan muutenkin menossa kun Seti tulee viettämään huoletonta eunukkielämää tiistaista alkaen.

8.8.2013

Sinne ja takaisin

Mökkiloma tuntui loppuvan kamalan lyhyeen, vaikka kerkesimme riehua pitkin Pohjois-Savoa kaksi ja puoli viikkoa. Onneksi viime päivinä oli hyvää seuraa ja kamera mukana.

Eilen vietettiin rapukestit

N:n äiti nappasi taas ihanat kuvat koirista

Itsehän siis seisotin tai istutin koiria

2.8.2013

Syödään ulkona








Ydinluuta ja kaksi tuntia. Tuloksena yksi alakulmahammas irti. Jes! Illalla sitten karitsan kylkeä luineen.

1.8.2013

Kulmurivaihtoa

Aikaisemmin Neferin hampaita tutkiessa huomasi, että alakulmahampaat heiluvat. Tänään tarkastellessa purukalustoa löytyi kaikista neljästä kulmahampaasta pysyvien hampaiden alut, mutta maitokulmurit eivät olleet vielä lähteneet mihinkään. Mökiltä ei pysty oikein tällä varoitusajalla lähtemään eläinlääkäriin hampaiden poistoon, joten taitaa olla luukuuri tulossa.

Miten muut kääpiöt? Pitääkö turvautua eläinlääkäriin vai ovatko lähteneet itse? Puruluita tuo on nakertanut ihan ennätystahtiin, harmi vain, että kaikki ribsit sun muut menivät muiden ruokiin. Olisi kait siitä lampaasta vähän joutanut Neferillekin.