28.7.2013

Viisi kuukautta

Paino: 7,1 kg
Säkä: 36,5 cm

Loma näköjään tekee tehtävänsä Neferin painon suhteen. Liikunta on päivässä lisääntynyt kun pääsee painileikkeihin ja ruoka-annokset ovat pysyneet samana. Katsellaan sitten kotona tarkemmin.

Tähän mennessä olemme käyneet vain kerran uittamassa Neferiä, koska täällä on yksinkertaisesti ollut vain kylmä. Nyt alkoi hellejakso, joten uiminen saattaisi olla mukavampi viilenemistapa pienellekin. Seti on kyllä mennyt järveen ihan kyselemättä ja haissut sitten... no, märältä koiralta.

Sosiaalistamista on myös tullut nyt enemmän kun on juostu siellä täällä ja ihmisiä on käynyt myös kyläilemässä. Luoksetulon kanssa on vähän ongelmaa niinä hetkinä kun Nefer näkee tilaisuutensa tulleen ja hiippailee talon alle. Sen verran monena aamuna sieltä on lähtenyt pupu liikkeelle, että tietää minkä perässä se on siellä.

Onneksi mökkielämän ja vieraiden vastaanoton ohessa ehtii vetää lonkkaa:




Fiksusti.

4 kommenttia:

  1. Missä vaiheessa Neferin hampaiden vaihtuminen on? Mysiltä on kaikki etuhampaat vaihtunut, ja alakulmurit heiluvat nyt jo kovastikin, mutta eivät tahdo silti millään irrota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten alkaa kaikki hampaat olla vaihtuneet, mutta alakulmurit vähän heiluu ja ylhäällä ovat kyllä kiinni vähän turhankin lujaa... Taitaa pakastimeen päätyä lampaan luita kunhan päästään täältä mökiltä pois. Irrottelevat ihan mukavasti hampaita.

      Poista
    2. Noppa tiputti molemmat alakulmurit viikonlopun leikeissä. Yläkulmurit kyllä istuvat myös meillä turhan tiukassa...

      Poista
    3. Toivottavasti lähtevät itsekseen! Ei siellä eläinlekurillakaan juokseminen ole kivaa.

      Poista