28.6.2013

Pieni varas

Neferin ruoan määrän vähennyttyä 100 grammaan per ateria on alkanut tapahtua muutoksia pienessä pennussa. Ensimmäinen niistä on erityisen hyvä: paino ei ole noussut. Seuraavat asiat eivät ole sitten niin mairittelevia. Ensinnäkin, Nefer varasti tänään ensimmäisen kerran meiltä ruokaa. N oli vienyt leipälautasensa valmiiksi olohuoneeseen aamupalaa varten ja haki kahvia. Tällä välin oli yksi juustoviipale kadonnut toisen leivän päältä ja sohvalla istuva pentu lipoi huuliaan yrittäen näyttää syyttömältä. Ei mennyt läpi. Toisekseen, se ei pissaa enää niin paljon kerralla. Tämän sain huomata kun menimme aamupalan jälkeen pissalenkille, joka normaalisti kestää 5-10 min. Oltiinpahan sitten 40 minuuttia, mutta käytiin koirapuistossa kun huomasin, ettei tuosta hommasta tule mitään. Ja tulihan se minipissa sitten päättömän juoksentelun jälkeen. Nyt taitaisi olla hyvä sauma venyttää pissatuslenkit sinne kolmeen tuntiin, että sieltä tulisikin vähän enemmän tavaraa ja pidätyskyky kasvaisi.

Pieni kyylä
Muuten Nefer on todella hyvin alkanut hallita sisäsiisteyttään. Juhannuksena ei tehnyt yksiäkään pissoja sisälle (eikä meinannut tehdä niitä uloskaan kun oli ihan vääränlainen nurtsi) ja sen jälkeen on tullut vain yhtenä yönä pissa sisälle. Oli varmaan herännyt yöllä vaihtamaan makuupaikkaa kun nukahti makkarin portin eteen, normaalisti nukkuu olohuoneessa. Täytyy sanoa, että ne juoksentelut ulkona jalat muusina oli sen arvoista.

Viilennyt keli herätti myös Lilyn pesukoneen päältä
Koirille olisi luvassa vähän isompi satsi ruokaa. Vähentääksemme prosentuaalista sisäelinseoksen osuutta ruuassa piti kaksinkertaistaa liha- ja kasvisosuus. Keittiössä siis odottelee 2 kg jauhelihaa, 1 kg kasvisseosta, 0,5 kg mahaa ja 0,5 kg sisäelinseosta. Sisäelinpakettia tutkiessa sisältö meni kutakuinkin järjestyksessä sydän, keuhkot, munuainen ja maksa. Sydäntä en nyt periaatteessa laske sisäelimeksi kun se on käytännössä pelkkää lihasta, joten proteiinin osuus tuosta pötköstä on suuri. Sen takia koirat saavat tuota nyt pääruokana siihen asti kun sitä riittää. En vain laita muuta kuin merilevää siihen sekaan niin ei tule A-vitamiinin kanssa ongelmia. Keuhkojen vitamiinipitoisuutta yritin etsiä, mutta lopetin siinä vaiheessa kun Google ehdotti, että "Tarkoititko mitä vitamiineja KURKKU sisältää?". No en kyllä.

"Noi pitää mua nälässä"
Tänään lähdetäänkin maalle N:n vanhempien hellään huomaan. Tarkoituksena olisi laittaa auto kuntoon ennen määräaikaishuoltoa ja kyllä tuo muutenkin kaipasi toiseen takarenkaaseen jarrupalaa, joka putosi juhannuksena mökkireissulla. Onneksi se lähti takaa, koska ei oltaisi hirveästi sillä enää ajeltu. Pitäisi myös puhdistaa siitä yksi venttiili, jotta turbo toimisi taas kunnolla. Kauhean kiva käydä autokorjaamolla luetuttamassa vikakoodi ja siellä annetaan korjausehdotukseksi turbon vaihto á 1500,-. Onneksi löytyi vähän toisenlaista diagnoosia ja vika saattaisi korjautua ilman noin hintavia huoltoja.

Harvinainen hetki kun kissa on sisällä eikä ulkona, vaikka ovi on auki
Lounas kahdelle? Ei vai?

2 kommenttia:

  1. Voi Nefer-parkaa. Kyllä kunnon ruoka-annokset on kaiken a ja o. Koita kestää sisko toivoo Noppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nefer kiittää tsempistä ja haluaa huomauttaa, että 300 g ruokaa + namit päivässä on ihan liian vähän! Pitäisi ainakin olla 300 kiloa ja namit kaksinkertaisesti. Rapsutuksia Nopalle!

      Poista